Ensimmäinen sarjaturnaus Vantaalla la 21.9.2024
LFT P16 Julkaistu: 23.09.2024 12.47

Ensimmäinen sarjaturnaus Vantaalla la 21.9.2024

2024-2025 sarjakaudella kilpasarjaa pelaava LFT/Panthers P16 yhteisjoukkue starttasi kauden pelit 21.9.2024 Vantaan Campo Centerissä. Aiemmat kaudet sarjaa on pelattu Sisä-Suomen ja Länsirannikon joukkueiden kanssa mutta tähän kauteen Salibandyliiton suunnalta kysyttiin joukkueen halukkuutta osallistua mukaan Etelä-Suomen sarjaan ja tähän tarjoukseen tartuttiin. Ollaan siis uuden äärellä, kun vastaan saadaan kauden mittaan meille täysin uusia joukkueita, joita vastaan ei olla aiemmin pelattu. Ensimmäiseen turnaukseen saatiin paikalle lähes kaikki pelurit (2+16) ja ilmassa oli varsin mukavaa uutuuden viehätystä, kun lähdettiin jahtaamaan reikäpalloa.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Westend Indians Espoosta. Peli ”Heimoa” vastaan käynnistyi tasaisissa merkeissä. Parin minuutin jälkeen vastustaja pääsi heiluttamaan maaliverkkoa ja siirtyi johtoon. Tilanne kuitenkin nollattiin nopsaan ja jo heti seuraavassa vaihdossa iskettiin peli tasoihin. Pelin aaltoillessa puolin ja toisin erätauolle siirryttiin tasalukemissa 1-1. Toisen erän alkuun lähdettiin liikkeelle hyvällä meiningillä ja pariin minuuttiin iskettiin pari maalia ja siirryttiin 3-1 johtoon. Aivan erän lopulla vastustaja kuitenkin tuli tasoihin meidän siirretyn rangaistuksen ja oman ylivoimapelinsä avulla. Erätauolle siirryttiin tasalukemissa 3-3. Kolmannen erän alussa vastustaja siirtyi johtoon. Pari minuuttia tästä iskettiin kuitenkin pari maalia lisää ja siirryttiin taas johtoon lukemin 5-4. Vastustaja tuli kuitenkin tasoihin ylivoimalla ja iski vielä johtomaalin muutama minuutti tämän jälkeen. Päästiin vielä yrittämään tasoitusta ylivoimalla mutta tällä kertaa se ei tuottanut toivottua tulosta ja summerin soidessa lukemat tulostaululla 5-6 vastustajalle. Voiton avaimet olivat täysin omissa käsissä mutta tällä kertaa vastustaja piti hermonsa paremmin kurissa ja iski voittoon tarvittavat maalit.

Päivän toisessa ottelussa vastaan saatiin Tuomarilan Urheilijoiden joukkue. Vastustaja pääsi heti ottelun alussa hyvin pelin päälle ja iski ensimmäisen maalinsa erän alkuun. Yritettiin kuitenkin tsempata mutta vastustaja pääsi vyöryttämään hyökkäyksiä tasaiseen tahtiin kohti meidän maaliamme. Aivan erän lopulla kohdattiin todella synkkä minuutti, kun vastustaja nakutti kolme maalia siirtyi 0-4 johtoon ja näissä lukemissa myös siirryttiin erätauolle. Toisen erän ensi sekunneilla vastustaja iski taas maalin ja sai melkoisen flow-tilan päälle. Ottelun toinen erä olikin melkoista vastustajan näytöstä ja summerin soidessa lukemat tulostaululla 0-9 vastustajalle. Kolmannen erän ensi sekunneilla vastustaja iski taululle lukemat 0-10. Tämän jälkeen päästiin ylivoimalle mutta ei vielä päästy maalin makuun. Hetki tästä saatiin sitten viimein kuparinen rikki ja avausmaali iskettyä. Erän lopulla vielä uudestaan päästiin ylivoimalle mutta valitettavasti maalista vastasi vastustaja iskemällä alivoimamaalin. Summerin soidessa taululla tylyt lukemat 1-11 vastustajalle.

Olipas päivä. Päivän ensimmäinen ottelu oli tasainen vääntö, joka oli täysin voitettavissa. Maalipaikkoja oli iskeä vaikka toiset viisi maalia lisää mutta viimeinen tarkkuus puuttui viimeistelyssä. Samaa mieltä olivat joukkueen pelurit, kun asiasta ottelun jälkeen fiiliksiä vaihdettiin. Päivän toisessa ottelussa päästiin todistamaan mitä flow-tilassa pelaava joukkue saa aikaan kentällä, kun syötöt napsahtelevat kohdilleen ja päästään viimeistelemään varsin näyttäviä maaleja. Ei kyetty nollaamaan tilannetta ja keskityttiin liikaa niihin asioihin, joihin ei peleissä voida itse merkittävissä määrin vaikuttaa. Nämä olivat yhteisjoukkueen ensimmäiset sarjapelit ja duunia meillä riittää tehtäväksi monellakin osa-alueella. Hienoa on kuitenkin se, että meillä on joukkue, jossa päästään yhdessä kehittymään ja haastamaan itsemme tullaksemme paremmiksi. Tästä se lähtee – yhdessä yhteisjoukkueena eteenpäin!

Seuraavan kerran päästään sarjapeleille 6.10.2024 kotiturnauksessa Lopen Lastikassa. Vastaamme saadaan tuttu joukkue Hyvinkäältä, kun SCH:ta vastaan pelataan klo 14:30 sekä täysin uusi tuttavuus SB-97 Järvenpäästä, jota vastaan ottelu starttaa klo 17:30.

Joukkueen suoritukset kauden osalta löytyvät perinteiseen tapaan tulospalvelun kautta osoitteesta:

https://tulospalvelu.salibandy.fi/category/477!sb2...

pelejämme voi seurata youtube kanavaltamme sekä kotiturnaukset näkyvät youtube Lastikka Liven kautta

https://www.youtube.com/@lftpanthersp16virallinen/...

Joukkueen some-osasto on erittäin aktiivinen ja kuvia / fiiliksiä toiminnasta kannattaa käydä

tsekkaamassa joukkueen Instagramista: https://www.instagram.com/rsspanthers_lft09/

sekä joukkueen FB sivut https://www.facebook.com/lft10


Mukaan mahtuisi vielä muutama 2009/2010 syntynyt peluri. Jos kiinnostuit, niin ota rohkeasti

yhteyttä joukkueenjohtaja Marleenaan (puh. 044 581 4741) tai joukkueenjohtaja Riikkaan (puh.

040 731 8839).

Lopen Floorball Team ry

Talolantie 226
12600 Läyliäinen

E-mail: lopenfloorballteamry@gmail.com
Puhelin: +358 400 359 525