Sarjakausi jatkui kotiturnauksen merkeissä, kun 6.10.2024 päästiin pelaamaan Lopella Lastikassa kotiyleisön edessä. Mukaan saatiin syksyn flunssa-aallosta huolimatta ihan suht mukavasti pelureita (2 + 12) ja tällä kokoonpanolla lähdettiin jahtaamaan kauden avauspisteitä.
Päivän ensimmäisessä ottelussa saimme vastaamme tutun joukkueen naapurikylästä, kun kohtasimme Hyvinkään SCH:n. Jokusia harkkapelejä vuosien varrella, kun olemme keskenämme pelanneet, niin aika hyvä käsitys tulevasta vastustajasta ja heidän pelitavastaan oli jo ennakkoon. Peli lähtikin vauhdikkaasti liikkeelle ja johtoon siirryttiin jokusen minuutin pelin jälkeen. Vastustaja kuitenkin hyödynsi omat paikkansa tehokkaasti ja iski ennen erätaukoa parin osuman johtoon ja toiseen erään startattiin lukemista 1-2 vastustajalle. Toinen erä aloitettiin sähäkästi, kun heti muutaman sekunnin pelin jälkeen lyötiin pallo verkon perille ja tasoitettiin peli. Erän puolivälissä vastustaja hyödynsi oman ylivoimapelinsä ja siirtyi taas johtoon. Näissä 2-3 lukemissa myös siirryttiin erätauolle. Kolmanteen erään muutettiin hieman kenttien välisiä pelitapoja ja lähdettiin hakemaan voittoon tarvittavia osumia. Heti erän alkuun tarjoutui tähän tilanne ylivoimalla mutta maalia ei onnistuttu tekemään. Tasakentällisin tämä sitten onnistui ja peli oli tasan lukemissa 3-3. Tämän jälkeen missattiin toinen ylivoimamahdollisuus mutta melko nopeaan tämän jälkeen iskettiin pari lisäosumaa alle kahteen minuuttiin ja lukemat meille 5-3. Vastustaja hakee kuitenkin vielä kavennusta ilman maalivahtia ja kuudes maali päästään iskemään tyhjiin. Vastustaja kuitenkin vielä kerran pääsee rokottamaan ja yrittää edelleen kaventaa peliä ilman maalivahtia. Vielä kerran kun isketään reikäpallo tyhjiin ja pelikellosta alkaa aika loppumaan, niin voidaan nostaa kädet kattoon ja todeta, että kauden avausvoitto on plakkarissa lukemin 7-4.
Päivän toiseen koitokseen saimme vastaamme puhtaalla pelillä olevan sarjakärjen Järvenpäästä, kun SB-97 kohdattiin päivän toisessa ottelussa. Aiemmin ei oltu keskenämme pelattu mutta vastustajan pelitapaa oli ennätetty pelien välissä hieman seuraamaan, eli suht hyvin oltiin kuitenkin kartalla siitä, että mitä tuleman pitää. Ensimmäinen erä oli asetelmien hakemista ja tilastoihin jäi ainoastaan merkintä vastustajan jäähystä, jonka aikana emme ylivoimaa onnistuneet hyödyntämään. Toisen erän alussa iskettiin ottelun avausmaali ja siirryttiin johtoon. Vastustaja oli kuitenkin erän mittaan terävämpi ja pääsi nakuttamaan viisi maalia, joista viimeisimmän ylivoimalla, kun oltiin toistamiseen jäähyllä väärästä vaihdosta. Erätauolle siirryttiin lukemissa 1-5 vastustajalle. Vastustaja pääsi myös aloittamaan kolmannen erän maalitehtailun ja kasvatti johtoaan lukemiin 1-6. Tämän jälkeen päästiin harjoittelemaan taas ylivoimaa pariin otteeseen mutta maalia emme saaneet yrityksistä huolimatta aikaiseksi. Erän loppuun kuitenkin nakutettiin pari osumaa lisää mutta tämä kiri käynnistyi liian myöhään ja pelin lopputulos lukemin 3-6 vastustajalle.
Saldona siis voitto ja tappio. Edellisestä turnauksesta otettiin varsin mukava askel kohti parempaa tekemistä yhtenäisenä joukkueena. Kyettiin kääntämään ensimmäinen ottelu voittoon ja pitämään johtoasema loppuun asti. Toisessa ottelussa ei kyetty siihen mitä tavoiteltiin ja pelureille jäi tästä ottelusta mukavasti nälkää seuraavaan kohtaamiseen, sillä hyvällä omalla tekemisellä voittokin on varmasti tavoiteltavissa. Pikku hiljalleen alkaa löytymään pelureiden välistä yhteistä säveltä ja toimivia kentällisiä, joskin niitä ja pelipaikkoja varmasti vielä pyöritellään jo puhtaasti pelaajien kehittymisen näkökulmastakin. Myös maalivahtien toiminta peleissä oli hyvällä tekemisen tasolla. Toki petrattavaa löytyy myös mutta hyviä juttuja olemme kuitenkin yhdessä saaneet aikaiseksi suht lyhyessä ajassa, joten tästä on erittäin mukava jatkaa sarjakautta eteenpäin!
Isot kiitokset myös taustajoukoille, jotka olivat pistäneet nippuun hienon ottelutapahtuman. Jälleen kerran saimme nauttia monipuolisesta musiikkikattauksesta, kahvion maistuvista leivonnaisista sekähyvin organisoidusta toimitsijapöydästä kuulutuksineen. ISOT kiitokset vanhemmille tästä arvokkaasta työstä joukkueen eteen! Kiitokset myös äänekkäille faneille katsomon suuntaan!
KIITOKSET JOUKKUEEMME TUKIJOILLE!
KOTITURNUKSIEN KAHVIOTA on tukenut jo parina kautena HF-AUTOHUOLTO ja myös tälläkin kertaa KIITOS!.
Kauden 2024-2025 tukijamme ovat: KONEURAKOINTI JAMEKO OY, LOPEN KULTA KY, LÄÄKARIVASTAANOTTO H.ELORANTA, UNISPORT, HYRIA, KONETYÖ M.HALONEN, MÖKKI- JA RAKENNUSPALVELU LAATUKOLMIO, TOIKKA KIINTEISTÖT JA BAR PAROONI
Seuraavan kerran päästään sarjapeleille 2.11.2024 Tiger Sport Areenalla. Vastaamme saamme EräViikingit Valkoisen klo 15:00 ja EräViikingit Akatemian klo 18:00.
Joukkueen suoritukset kauden osalta löytyvät perinteiseen tapaan tulospalvelun kautta osoitteesta:
https://tulospalvelu.salibandy.fi/category/477!sb2...
Joukkueen some-osasto on erittäin aktiivinen ja kuvia / fiiliksiä toiminnasta kannattaa käydä tsekkaamassa joukkueen Instagramista: https://www.instagram.com/rsspanthers_lft09/
Kotiturnauksen kaikki ottelut löytyvät kuvattuna Lastikka Livestä ja joukkueen kaikki muut pelit ovat nähtävissä joukkueen omalta kanavalta:
https://youtube.com/@lftpanthersp16virallinen?si=k...
Mukaan mahtuisi vielä muutama 2009/2010 syntynyt peluri. Jos kiinnostuit, niin ota rohkeasti yhteyttä joukkueenjohtaja Marleenaan (puh. 044 581 4741)
tai joukkueenjohtaja Riikkaan (puh.040 731 8839).
12.12.2024 14.03 | Turnaus Tervakoskella 30.11.2024 |
10.11.2024 13.23 | P16 sarjapeli Vantaalla 2.11.2024 |
10.10.2024 15.40 | KOTITURNAUS 6.10.2024 |
30.09.2024 12.59 | KOTITURNAUS 6.10.2024 |
23.09.2024 12.47 | Ensimmäinen sarjaturnaus Vantaalla la 21.9.2024 |
08.09.2024 02.40 | Kauden 2024-2025 turnaukset |